“Hyvin menee, Eetu kailottaa.”
Oona ja Eetu – päivä hoidossa on kirja, jonka nappasin mukaan tuolloin 1-vuotiaalle esikoisellemme Helsingin kirjamessuilta vuonna 2015. Tämä minulle ennalta tuntematon teos on osoittautunut oikein mukiinmeneväksi kuvakirjaksi, josta tykkää niin vähän pienempi kuin isompikin lapsi.
Kirja on rakennettu simppelisti päiväkodin päivän rytmiä mukaillen. Aamulla tullaan paikalle, sitten on alkupiirit, jumpat, syömiset, pottajutut, unet ja ulkoilut… Oonaa vähän jännittää, sillä kyseessä on hänen ensimmäinen päiväkotipäivänsä. Eetu-isoveli on sen sijaan jo vanha tekijä ja nauttii selvästi olostaan, kavereista ja tutuista kuvioista.
Sivuja ja kuvia Oona ja Eetu -kirjassa on sen verran paljon, että se on luultavasti tarkoitettu vähintään kolmevuotiaille lapsille. Meillä silloinen 1-vuotias innostui tästä kuitenkin heti kättelyssä. Hän oli aloittanut omassa päiväkodissaan juuri ennen kuin ostin tämän kirjan ja tapitti keskittyneenä kuvia tutuista naulakoista, alkupiirin lauluista, päiväunista ja ulkoiluista. Vähän vanhempana hän totesi joka sivun kohdalla, että “Jooassa” (Jollassa).
Lisäksi 1-vuotias päiväkotilaisemme oli erityisen innostunut hauskoista loruista, joita on siroteltu osaksi kirjan tapahtumia. Kun maito kaatuu, lastentarhanopettaja-Anu toteaa, että: “vahinko ei haittaa, kunhan ruoka maittaa.” Päivän lopuksi Oona ja Eetu toivottavat: “Hei vaan kaverit ja tutut, huominen tuo uudet jutut!” Nämä kuolemattomat lausahdukset ovat päässeet osaksi myös omia arkirutiinejamme. Viimeksi tänään totesimme nyt jo kolmevuotiaan lukijamme kanssa yhteen ääneen Eetua mukaillen, että “Kuule rakas Eetu-heppu, puhtaaks pestään hajupeppu. Vaippa vaihtuu, haju haihtuu”, kun pikkusiskon vaippa kaipasi kovasti vaihtamista.
Oona ja Eetu – päivä hoidossa -kirjassa on muutama seikka, jotka ovat erityisesti ilahduttaneet minua, pienen päiväkotilaisen äitiä. Ensinnäkin on lohduttavaa, että Oona, joka aloittaa päiväkodissa ei varmasti ole yksivuotiasta vanhempi. Muistan kuinka kaiken (turhan) oman syyllisyydessä ja ahdistuksessa vellomiseni keskellä oli helpottavaa huomata, että Oonan ja Eetunkin äiti menee töihin eikä hoida lapsiaan kotona vähintään kolmevuotiaiksi! Kaiken lisäksi päiväkoti kuvataan kirjassa ihan kivana paikkana, jossa lapset saattavat oikeasti vaikka viihtyä. Asetelma on siis dramaattisesti toinen kuin mitä suomalaisesta varhaiskasvatusta käsittävästä keskustelusta voisi ymmärtää.
Oli kiva, että löysin taas pitkästä aikaa tämän Oona ja Eetu -kirjan. Nyt kolmevuotiaamme on lukenut sitä täällä Yhdysvalloissa, mikä tuntuu helpottavan ajoittain suureksi yltyvää päiväkoti-ikävää. Ja ehkä tästä kirjasta on apua taas pian, kun kolmevuotias aloittaa muutaman viikon kuluttua paikallisessa preschoolissa eli “Amerikan-Jollassa”. Mahtaakohan tarha-arki olla samanlaista kuin koti-Suomessa?
Nimi: Oona ja Eetu Päivä hoidossa
Kirjailija: Mervi Wäre
Kuvat: Katri Kirkkopelto
Kustantaja: Lasten Keskus (2010)