Pekka Töpöhäntä leikkii piilosta

”Maitoauton takaa löytyvät…” Pekka Töpöhäntä leikkii piilosta -kirja, jonka esikoisemme sai aikanaan 1-vuotislahjaksi, on ollut lastenkirjahyllymme yllättäjä numero yksi. Alkuun jopa pikkuisen laimealta tuntuva teos alkaa nimittäin olla aika lailla loppuun kaluttu. Esikoisemme jaksoi tutkia kirjaa ainakin kolmevuotiaaksi ja viime aikoina teos on kiilannut myös yksivuotiaan pikkusiskon suosikiksi. Kirjan juoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva. Pekka … Read more

Tsirp! Kesän äänet

Mauri Kunnaksen Tsirp! Kesän äänet -kirja on taloutemme neljäs Kunnaksen äänikirja-sarjaan kuuluva teos. Yksivuotiaille ja sitä vanhemmille nappuloille tarkoitetussa sarjassa taitaa olla nopealla laskutoimituksella yhteensä yhdeksän kirjaa. Yhtäältä oma yksivuotiaamme on lukenut Kunnaksen äänikirjoja oikein mielellään. Toisaalta kirja ei ole kovin kestävä ja siksi teosten ahkera lukeminen käy aika lailla sekä äidin hermoille että kukkarolle. … Read more

Mikä Minttua naurattaa

“Voihan vompatti!” Väitän, ettei yksikään 1980-luvun lapsi ole onnistunut ohittamaan Maikki Harjanteen Minttu-kirjoja. Tuo arkinen ja helposti lähestyttävä tyttö perheineen kuului ehdottomasti myös oman lastenkirjastoni helmiin. Niinpä luin vanhat, kansistaan irtoilevat Minttuni esikoiselleni niin pian kun hän vain malttoi pysyä paikallaan edes muutaman sivun verran. Odotukseni olivat siis korkealla, kun sattumalta törmäsin kirjakaupassa tähän 2010-luvulle … Read more