Tsirp! Kesän äänet

Mauri Kunnaksen Tsirp! Kesän äänet -kirja on taloutemme neljäs Kunnaksen äänikirja-sarjaan kuuluva teos. Yksivuotiaille ja sitä vanhemmille nappuloille tarkoitetussa sarjassa taitaa olla nopealla laskutoimituksella yhteensä yhdeksän kirjaa. Yhtäältä oma yksivuotiaamme on lukenut Kunnaksen äänikirjoja oikein mielellään. Toisaalta kirja ei ole kovin kestävä ja siksi teosten ahkera lukeminen käy aika lailla sekä äidin hermoille että kukkarolle.

Tsirp! Kesän äänet -kirjassa käydään läpi tietysti kesän erilaisia, sinänsä ihan laadukkaasti nauhoitettuja ääniä: pääskyset, puro, hyttyset, pikkulintu, sauna ja pajupilli. Ja vaikka kaupunkilaislapsellemme suomalaisen kesän äänimaailma on lähtökohtaisesti aika vieras, varsinkin, kun asumme maailman toisella puolella Kaliforniassa, hän hytkyy kyllä silti solisevan puron mukana ja heiluu puolelta toiselle pajupillin tahdissa. Hyttysistä lapsemme ei kuitenkaan pidä. Kolmevuotias isosisko on taas kiinnostunut kirjan kuvista, sillä hän on hoksannut, että samat otokset voi löytää pienoiskoossa Koiramäen kesä -teoksen sivuilta.

Kunnaksen äänikirjojen surkea puoli on, että ne eivät ole kovin kestäviä. Neljästä kirjastamme vain Tsirp! Kesän äänet -kirja on vielä jollakin lailla toiminnassa. Suurin ongelma ovat heikkolaatuiset ääninappulat, jotka hajoavat liian nopeasti pikkuisten sormien ahkerassa käsittelyssä. Lisäksi äänissä on ongelmia. Jotkut melodiat ja surinat alkavat yhtäkkiä loppua puolitiehen. Vika ei kaiken järkeilyn perusteella voi olla paristoissa, sillä toiset äänet kuuluvat jatkuvasti ihan ongelmitta. Oma lukunsa kyllä ovat myös kirjan paristot. Esimerkiksi niihin liittyvät monipolviset ohjeet eivät herätä ainakaan luottamusta. Vai mitä sanotte vaikkapa seuraavasta: “Älä poista paristoa, joka on liekeissä. Paristo voi silloin räjähtää tai vuotaa.” Mitä?!

Luulenpa, että Tsirp! Kesän äänet on viimeinen Kunnaksen äänikirja, jonka hankimme lapsillemme. Sen verran huono hinta-laatusuhde näissä sinänsä ihan hyvissä taaperoikäisten kirjoissa on. Sen sijaan keskitymme Kunnaksen muuhun tuotantoon. Äiti iloitsee, kun kolmevuotias alkaa pikku hiljaa ymmärtää Koiramäen perheen, Herra Hakkaraisten ja Joulupukki-kirjojen päälle.

Jätä kommentti