Niin kouriintuntuvia lapsuusmuistoja, että pystyn palauttamaan mieleeni, miltä Turre Laivakoiran kenkien kangas tuntui pienissä sormissani. Amerikkalainen 1950-luvun perheidylli: kotiäiti, lempeä isä, lapset, lemmikit, herkulliset ruoat ja monenkirjavat lelut. Monipuolisia, niin proosa- kuin runomittaisia tekstejä, mahtavia suomennoksia, kauniita kuvituksia ja kekseliäitä tarinoita. Lapsieni ensikosketus Disneyn klassikoihin, joskin esimerkiksi Tuhkimo, Punahilkka ja Prinsessa Ruusunen ovat vielä herkältä nelivuotiaaltamme visusti piilossa. Ja tietysti sen verran järkyttävä naiskuva, että muun muassa Me autamme äitiä -kirja, jossa isä menee töihin ja äiti siivoaa, pyykkää ja kokkaa, on siirretty perheessämme lopullisesti varastoon.
Oma suhteeni Tammen kultaisiin kirjoihin on siis hyvin kaksijakoinen. Toisaalta klassikkokirjat ovat olleet itsestään selvä osa niin omaa kuin omien lasteni lapsuutta. Toisaalta löydän kyllä sarjasta rutkasti kritiikin aiheita, jotkut teokset olen siis jopa siirtänyt pysyvästi lasteni ulottumattomiin. Yhtä kaikki, vuonna 2012 ilmestynyt Tammen kultainen juhlakirja, jonka tilaamista olemme pitkään harkinneet, saapui viimein menneellä viikolla tänne Kalifornian-kotiimme. Lopullinen ostopäätös syntyi, sillä teoksesta löytyy monta takuuvarmaa tarinaa kätevästi yksien kansien välissä, mikä on tietysti enemmän kuin kätevää vähän pidempienkin kesälomareissujemme aikana. Kaiken kaikkiaan Tammen kultainen juhlakirja on lopulta ollut iloinen yllätys niin äidille kuin tyttärille. Nelivuotias on kirjan lumoissa toista viikkoa ja jopa yksivuotias on kaikkien yllätykseksi jaksanut kuunnella useamman tarinan muuta säheltämättä.
Tammen kultaisen juhlakirja tarinat on valittu huolellisesti ja kirjasarjan perinteitä kunnioittaen. Kirjaan on valittu monipuolinen valikoima eläintarinoita Kisu Killisilmästä Pupuun, joka etsii omaa kotia. Teoksesta löytyy eri ammatteihin liittyviä kertomuksia, vaikkapa Viisi pientä palosotilasta ja Turre Laivakoira. Hyödyllisiä (?) opetuksia tarjoilevat Kana Karoliina, joka jättää laiskat ystävänsä ilman tuoretta leipää sekä Atte Ankka ja hänen ystävänsä, jossa Hippi Hiiri ja Kalle Kani opettavat neuvokkaalla tavalla Ankka-ystävänsä uimaan. Kekseliästä sanoilla leikittelyä edustavat muun muassa Kolme Karhua eli Suurensuuri, Melkosuuri ja Pienepieni ja tietysti mukaan on valikoitunut myös 4-vuotiaan tyttöni kestosuosikki, äidin mielestä tosin pikkuisen kyseenalainen Nukke ja minä. Itsestään selvästi Juhlakirjassa on mukana myös unenomaisen absurdi Maalarikissat, josta löytyy juttua myös omasta blogistani. Myöhäisempää tuotantoa sen sijaan on Oi mikä talo!, joka ainakin itselleni on ihan uusi tuttavuus.
Tammen kultaisen juhlakirjan tarinat onnistuu ohittamaan monta ainakin nykylukijaa Tammen kultaiset -sarjassa vaivaavaa sudenkuoppaa. Valikoimaan kelpuutettujen kirjojen sukupuoliroolit ovat pääasiassa neutraaleja ja amerikkalainen ihanneperhe loistaa poissaolollaan. Ymmärrän myös, että Nukke ja minä -teos, joka juhlakirjaan on päätynyt, edustaa itsestään selvästi kirjasarjan historiaa. Lisäksi tärkeää on, että Juhlakirjaa lukiessa ei tarvitse pelätä pelottavia ja väkivaltaisia kohtauksia: ampiaiset eivät pistä Nille Nalle -karhua, Hiewatha-intiaani ei tähtää jousipyssyllä pientä pupua, ilkeä kaupunkilaiskissa ei vaani maalaishiirtä ja Prinsessa Ruususta pelastamaan saapunut prinssi ei joudu taisteluun mustanpuhuvaa, tultasyöksevää lohikäärmettä vastaan. Juhlakirjan ehdottomasti pelottavin kohtaus löytyy Viisi pientä palosotilasta -sadusta, jossa liian lihava Anna täti pelastetaan köyden avulla liekehtivästä talosta. Onnistuin kuitenkin vakuuttamaan nelivuotiaallemme, että oikeasti Anna-tätiä ei satu yhtään…
Tammen kultaisesta juhlakirjasta riittää siis perheessämme iloa varmasti vähän pidemmäksikin aikaa, varsinkin, kun Amerikassa automatkat ovat pitkiä ja yhdentoista tunnin lento Suomeen elokuussa lähestyy vääjäämättä. Lisäksi tarinat ovat edustava otos sarjan parhaimmistoa. Nelivuotiaamme suosikki on Pupu etsii omaa kotia, sillä “pupuystävysten kolo on niin kuin minun ja pikkusiskon huone” ja yksivuotiaamme rakastaa Oi mikä talo! -kertomuksen eläimiä apinoista ampiaisiin. Ihan kokonaan laajaa Tammen kultaiset -kokoelmaamme juhlakirjaa ei kuitenkaan onnistu korvaamaan. Vaikkapa Herra Tiukusen korjauspaja ja Jere jarruvaunu ovat niin äidin kuin tyttöjemme ehdottomia suosikkeja, jotka eivät juhlakirjan kansiin ole valitettavasti päätyneet.
Tarkista myös seuraavat linkit:
Tammen kultaiset -sarjan fanisivut Facebookissa: https://www.facebook.com/Little-Golden-Books-45820072475/
Tammen kultaisia voi kuunnella englanniksi Youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=mJzFGcq_n08
Ajatuksiani ihanista Maalarikissoista löydät täältä: http://www.lastenkirjasto.fi/2018/02/01/maalarikissat/
Kirjan nimi: Tammen kultainen juhlakirja
Kustantaja: Tammi 2012 (Kirjat tarinat vuosilta 1952-2012)
Suomennos: mm. Marjatta Kurenniemi, Kirsi Kunnas, Helena Anhava