Hieraisin menneellä viikolla silmiäni, kun huomasin kalifornialaisen kirjastomme lastenosastolla tutunnäköisen kirjan: Children of the Forest vuodelta 1987. Ja tottahan se oli, Elsa Beskowin (1874-1953) klassikkohan se siinä nökötti! Toisaalta, onhan Beskow Ruotsin tunnetuimpia lastenkirjailijoita kautta aikojen, ja juuri alkujaan Tomtebobarnen -nimellä vuonna 1910 julkaistu teos on hänen rakastetuimpia satujaan. Niinpä on oikeastaan ihan ymmärrettävää, että kyseinen tarina kiehtoo niinkin kaukana kuin Piilaakson sydämessä sijaitsevassa pikkukaupungissa.
Beskowin teoksen suomenkielinen versio Tonttulan lapset on löytänyt hiljattain myös ihan omaan lastenkirjastoomme. Teos kuului tietysti aikanaan omiin suosikkeihini ja nyt sitä kuuntelevat korvat tarkkana 2- ja 4-vuotiaat tyttömme. Olenkin pohtinut, mikä teoksessa innostaa sukupolvesta toiseen. Miksi vielä yli sata vuotta teoksen ilmestymisen jälkeen Frozen-legot, Ryhmä Hau -figuurit ja Mikki-piirretyt unohtuvat siinä silmänräpäyksessä, kun äiti kaivaa hyllystä esille kirjan, joka kertoo kärpässienihattuihin sonnustautuneista pikkuihmisistä?
Yksi syy kirjan kestosuosikin asemaan ainakin suomalaisten lukujoiden keskuudessa on teoksen kieli ja Elsa Kivikkahon loistava suomennos. Tarina Tonttulan lapsista on laadittu runomuotoon, mutta toisin kuin monissa, myös Beskowin laatimissa runomuotoisissa lastenkirjoissa, kieli on ymmärrettävää, lauserakenteet selkeitä, eikä kirjasta juuri löydy esimerkiksi riimittelyn ehdoilla pätkäistyjä sanoja tai kummallisia sanamuotoja. Ja sitten kun äiti vielä pikkuisen innostuu ja eläytyy mukaansa tempaaviin juonenkäänteisiin, kauniisti soljuva kieli todellakin tukee teoksen tapahtumia ja tunnelmaa.
Toinen kiehtova piirre Tonttulan lapsissa on luonto, kertoohan teos lasten elämästä juuri “sammaliston suojassa alla mäntyjen”. Ainakin omille city-lapsilleni, joille metsässä samoileminen on amerikkalaisessa esikaupunkiviidakossa valitettavan harvinaista herkkua, teos tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan täysin toisenlaiseen todellisuuteen. Lisäksi luonto herää romantiikan ajan kirjallisuuden hengessä henkiin ja saa maagisia piirteitä. Eläimet ovat lasten leikkikavereita, kuunsäteet istuvat keinulaudalla ja kivillä sekä kirkkaana loistavalla kuulla on nauravat kasvot.
Kenties teokseen on niin helppo uppoutua myös siksi, että se on kirjoitettu tiukasti lapsen näkökulmasta. Isä ja äiti ovat läsnä opettamassa, huolehtimassa ja hoitamassa, mutta pääroolissa teoksessa ovat nimenomaan lasten kokemukset: käydään koulussa, autetaan vanhempia kodin askareissa ja leikitään ulkona. Ajoittain sattuu myös haavereita, mutta onneksi sammakko lohduttaa tai “äiti laittaa kääreen”, kuten Tonttulan lasten tapaan itsensä kolhimisessa kunnostautunut 2-vuotiaamme tietää.
Ja tietysti Tonttulan lapset tarjoilevat myös jännitystä. Omien lasteni lisäksi muun muassa eräänkin Tove Janssonin kerrotaan aikanaan kiivenneen jännittävien sivujen kohdalla äitinsä syliin. Kutkuttavaa jännitystä tosiaan riittää: pihamaalla luikertelee kyy ja tietysti metsässä asustaa Vuorenpeikko, jonka ohi on syytä “varoen ja hiljaa hipsuttaa”. Toisaalta kirjassa säilyy edes jonkinlainen perusturvallisuus: käpyhaarniskaan pukeutunut isä hoitelee kyyn. Iso vuorenpeikko taas nauraa “hoh ho, ha ha haa” ja osoittautuu lopulta ihan sympaattiseksi tapaukseksi.
Jos Tonttulen lapset ei siis ole vielä tuttu kirja, niin ehdottomasti kehotan tutustumaan tähän ruotsalaiseen klassikoon. Teos on kätevä myös siksi, että se on käännetty englanniksi. Jos siis vaikkapa kaksikielisen lapsen suomen kielen taito ei riitä runomittaisen tekstin seuraamiseen, hätä ei ole tämän näköinen. Ainakin oman kirjastomme kappale Children of Forestista on (vielä) ollut ihan hyvin saatavilla.
Kirjailija ja kuvat: Elsa Beskow
Suomennos: Elsa Kivikkaho
Kustantaja: Gummrus
Julkaisuvuosi: 2014 (1910)